Käytiin OTn kanssa Confetin kurssilla oppimassa ruusujen ja liljojen tekemistä. Oli mielettömän hyvä kurssi, kiitos Heli ja Sanna selkeistä ohjeista ja lukuisista vinkeistä!

Teimme ruusuja Wiltonen Gum pastesta, joka on helppo kaulia hyvin ohueksi, mutta se kuivuu aika vauhdilla. 
Ensin tehtiin pisaranmuotoinen ydin, jonka pituus on muotin yhden terälehden leveimmän kohdan mitta.
Ytimen annettiin kuivua ennen terälehtien laittamista.

Ohueksi kaulitusta massasta irrotettiin muotilla terälehdet, jotka ohennettiin reunoista.
Mitä ohuempia terälehtiä, sen kauniimpi lopputulos.

Terälehtiin siveltiin liimaa.

Terälehdet kiinnitettiin ytimen ympärille vuoroin vastakkaisilta sivuilta.

Tältä se näyttää ensimmäisen kerroksen jälkeen.

Loput kerrokset samaan malliin. Seuraavat kerrokset voi muokata paksun sienen päällä kuperaksi, 
tästä vaiheesta en huomannut ottaa kuvaa. Kerroksia laitettiin yhteensä 3-4 sen mukaan miten
suuren ruusun halusi tehdä.

Viimeisen kerroksen voi jättää hyvin ilmavaksi vain kääntämällä ruusun nurinpäin.

Ruusut kannattaa kuivattaa esimerkiksi karkkivuoassa tai foliossa, jottei se leveähdä liikaa.

Kun ruusu oli kuivahtanut, tehtiin vihreästä sokerimassasta ns. verholehdet.

Tässä valmiit ruusut, vielä kuivumassa karkkivuoissa.
Ruusujen tekeminen oli paljon yksinkertaisempaa kuin kuvittelin! Muotit ja hyvät työvälineet auttavat kummasti.

 

Liljat tehtiin valkoisesta sokerimassasta muotilla. Näissäkin reunoja ohennettiin.
Ja taas, mitä ohuemmaksi saa kaulittua, sen kauniimpi kukka.
 

Lilja aseteltiin folion päälle kuivumaan.

Kuivaan liljaan liimattiin pieni pallo, johon kiinnitettiin heteet. Nämä heteet eivät olleet syötäviä,
mutta muuten elintarvikelpoisit tmv, eli niistä ei irtoa mitään myrkkyjä vaikka kiinnitetään kukkaan.

Kuivumisen jälkeen liljat koristeltiin kristallipulverilla.

Tämän helpompaa kukkien tekeminen ei voi olla.

Pahoittelut, että jotku kuvat ovat hieman epäselviä. Näiden materiaalien kanssa ei aikailla, joten ei ehtinyt miettiä kuvakulmia tai salamankäyttöä.